06 huhtikuuta 2017

Matka jatkuu

Vihdoin jatkan kertomusta meidän reissusta!

Tosiaan "saatiin" sitten uudet liput ja päästiin jatkamaan Madridiin.
Saamisesta ei voi puhua ku pulitettii useampi satanen, mutta ei tuossa vaiheessa enää kannattanut kääntyä.

Löydettiin oikealle portille ja odoteltiin koneeseen pääsyä.
Tuolla lennolla oltiin niin jännityksessä että onko meidän laukku Espanjassa ja tavarat vielä sisällä.



Päästin laskeutumaan ja käveltiin liukuportaille muiden tavoin hakemaan laukkua. Tässä vaiheessa toki etsimään..


Kierrettiin joka hihna monesti ja kyseltiin kaikilta. Jenna itki, raivos ja soitti äitiltään tulkkausta näiden työntekijöiden puheille. Mä yritin selvittää aina jälkeenpäin näiltä työntekijöiltä laukun olinpaikkaa, ei niin täydellisen englannin taitoni ja espanjan kielen alkeilla.
Taas samat lauseet, laukku ei ole ollut lennolla ellette te olleet.

Tätäkin jankkausta kesti jonkun aikaa kunnes sitte saatiin ohjeistus saapumisporteille.

Tuola sitten meitä pyydettiin menemään infon luo. Menimme, kysyimme, keskustelimme ja saimme sarkastisia vastauksia. Voin vannoa että se työntekijä oli yks rasittavimmista ihmisistä tällä maapallolla. Siinä se jankutti kauan samaa tekohymy naamalla ja piilov*ttuilu lauseista paistaen, että menkää portaista ja sitten sinne ja tänne. Kävelimme liukuportaiden luo. Portaat oli rikki ja niitä juuri parhaillaan siinä korjattiin. Toinen reitti olisi tiettyinä aikoina mahdollista pihapuolelta. Pihapuolelta, josta emme sisälle enää pääsisi..

Menin kysymään asiaa aina uudestaan ja uudestaan ja selitin tilanteen. Jennan äitikin saatiin puhelimen päähän, mutta tämä mieshän ei suostunut puhelimeen puhumaan. Ei sitten mitenkään.
Seuraavaksi hän vihdoin ohjasi meidät sitten viereisen saapumisportin luo. Käski mennä siitä sisään ja vasemmalle vartijalle kertomaan tilanne joka ohjaisi meidät löytötavaroiden luo.
Hauskintahan tässä oli, että ovissa luki jotakuinkin näin : ilman avainkorttia/lupaa ovien avauksesta tältä puolelta ja niiden läpi kulkemisesta on rangaistus 90 000€.
Luimme tätä yhä ja yhä uudelleen ja olimme niin väsyneitä ja ärtyneitä jo.
Odotimme työntekijöitä jotka ovesta menivät ja tulivat, jos voisivat päästää meidät sisälle. Monikaan ei puhunut englantia tai saatika muutenkaan puhuneet mitää vaan kävelivät ohi kiireessä. 
Vihdoin saimme yhdelle keskustelua ja hän päästi meidät sisään ja selitimme vartijalle tilanteen joka ohjasi meidät löytötavarapisteelle.

Tässä vaiheessa Jenna yllättäen alko taas itkeä kun näki metrien päästä jo laukun ja huusi vaan että tuola se on ja vastassa oleva työntekijä alkoi nauraa ja kyseli oliko meiltä laukku hukassa.
Voi tuota onnellisuuden määrää siinä vaiheessa !

Seuraavaksi otimme laukun ja suuntasimme pihalle. Hämmästyimme siitä lämmöstä kun astelimme kentältä pihalle ja tuntui että ilma ei enää virrannut. Lämpöä oli n.27 astetta tuolloin.

Muutama rööki siinä paloi, kunnes huomasimme että meillä on nekin vähissä. Kaiken lisäksi olimme ihan hukassa kun tutkimme julkisten reittiä hotellillemme.Pari minuuttia myöhemmin alkoi sataa ja salamoida. Hetken pelotti kun vieras paikka ja en tunnetusti pidä ukkosesta. Alko mullaki tolle reissua pikkuhiljaa kyyneleet muodostua seistessä siinä ihmisjoukossa peläten ja ihan hukassa.

Siihen onneksi sitten tuli Norwegianin työntekijä joka neuvoi meidät oikeaan bussiin. Hän tuli samalla, no tässä vaiheessa meillä ei kolikoita ollut vaan 20€ seteli oli pienin mitä lompakosta löytyi. Kuskilla ei ollut pieniä tuota ja olimme taas ihan fucked up, mitäs nyt?
No onneksi tämä ihana työntekijä oli olemassa. Hän maksoi matkamme ja istui meidän kanssa, jutteli meille ja kyseli määränpäämme ja ohjeisti meidät ihan perille asti.



Oltiin niin itku silmäs taas ja kiitollisia. Jäätiin toiselle puolelle tietä meidän hotellista ja voi sitä onnen määrää ku päästiin hotelliin ehjänä ja oltiin valmiita suoraan nukkumaan.

Työntekijällä meni hetken aikaa varauksemme tarkistamisessa ja sähläsi siinä jotain niin aloin jo panikoida, että onko tääkin menny oikeesti toisin ku varaukses luki ja meillä ei oliskaan huonetta. 
Pian se tuumaski et kaikki ok ja allekirjotus ja avaimet kouraa. Äkkiä huoneeseen ja kuvia snäppiin ja kavereille viestiä kun vihdoin oli toimiva netti.

Ilmastointia pienemmälle ja laukuista tärkeimmät mukaan ja katseleen vähä paikkoja ja ettiin sitä tupakkia jostain.
Ekana yönä ei uskallettu pahemmin sielä kuljeksia kun vierasta paikkaa ja alko tulla pimeä. Hetken kierreltiin ja sitte palattiin hotelliin nukkumaan.


Tuolla hetkellä oltiin ihan kikseissä, me kahdestaan, kaukana kotoa.

Jatkoa seuraa ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rouva elämää

Pitkästä aikaa päädyin blogin pariin. Harmittaa hieman kun aina se kirjoittelu vaan unohtuu arjen keskellä. Lähestytään 4 kuukauden saldoa ...