19 joulukuuta 2016

takaisin blogin pariin, vihdoinkin.

Heippa taas !
Kevyesti meni puolisen vuotta viimme postauksesta..
Tarkotus oli ottaa taukoa blogista ja yleensäkkin sosiaalisesta mediasta.
Tauko olikin astetta pidempi.


Jossain välissä blogin pariin palaaminen tuntui niin kauhean työläältä.
Pitäisi kuvailla ja niin moni vaatisi tietää, miksi en ole kirjoitellut blogin puolelle enää mitään.

Lyhyesti selitettynä kesällä otin vain rennosti. Kesäkuusta aina elokuuhun asti nautin vain ajasta ystävien kanssa, sekä auringosta. Ahh, jos vain kesä olisikin ikuinen Suomessa.

Kesän alussa tapahtui niin paljon, jouduin pettymään moniin ystäviini ja helposti meni kuukaus jos toinenkin harkitessa pystynkö antaa anteeksi tai unohtaa.
Jälkimmäistä en valitettavasti kykene toteuttamaan ikinä. Kaikki pysyy muistissa ja syvät arvet ei nyt valitettavasti parane koskaan vaikka kuinka hoitaisit niitä.

Harkitsin kaikkien mahdollisten läheisten ja kaverien tarkoituksen elämässäni, kuka yrittää hyötyä ja kuka haluaa vain nostattaa itsetuntoaan laskemalla omaani.

Tein vaikeita päätöksiä ihmissuhteiden kuin muidenkin asioiden kohdalla.

Kesäni oli kaikesta huolimatta niin parasta aikaa ikinä. Vaikka kesäkuun olinkin sairaslomalla ja päivät kului auringon näkyvyyttä tarkkailen.

Kesällä reissasin kavereiden kanssa ympäri suomea ja piipahdin myös kaiman kanssa Espanjassa !
Elämäni ensimmäinen ulkomaanmatka, joskin myös alkua tälle reissailulle.
Yleisesti tauko teki vain hyvää. Syksyn tullessa flunssakausi alkoi ja levossa on saanut olla lähes jokatoinen viikko... 

Tälle vuotta ainut toive enää olisi ollut valkoinen joulu, valitettavasti pahasti sää lupaa plussaa.
Ehkä taas ensivuonna.


Blogin aktiivisuus lisääntyy huomattavasti taas, suurimmat kouluprojektit on käytännössä ohi, joten myös stressitasokin laskee pikkuhiljaa.

Seuraavassa postauksessa voisin kertoa aiemmin mainitusta äkkilähdöstämme lämpöön


Nyt vielä enkun powerpoint esityksen viimmeistely ja unten maille. Ps. kuka muu rakastaa tätä aikaa vuodesta kun on ihan normaalia pitää jouluvaloja tms. tunnelmavalaistusta aamusta iltaan ainoana valona :'D

Night Zzzz..

♥ :lla j3nnamaria


Ps.
Miten minä saan eniten ekstra rahaa nettikasinoilta
Oon itse pelaillut jonkun verran nettikasinoita. itse viihdyn paikoissa joissa on hyvä suomenkielinen palvelu. Kun pelaan, haluan graafisesti hienoja pelejä joista tulee paljon voittoja. Monessa hedelmäpelissä käykin niin että voittaa melkein joka pyöräytyksellä. Pysyn yleensä niissä. Bonuspelit ja Wild-pelit ovat huikeita ja jättitpotitnettikasinoissa saattavat vaihdella kymmenistä tuhansista ihan kymmeneen miljoonaankin. Kaveri voitti kerran pari kymmentä tonnia ja sillä rahalla tehtiin kyllä siistejä juttuja.
Itsekin pelailin kerran kun sain veronpalautukset. Se oli kasino nimeltään Leo Vegas. Leo Vegas on mainostanut TVssäkin ja monet frendit pelaavat siellä. Se tuntuu olevan luotettava nettikasino. Ainakin pelivalikoima on ihan huikea. Siellä on yli 1000 peliä :)
Mulla on montakin suosikkipeliä. Phoenix Sun on yksi niistä ja sitten vanha klassikko Starburst. Myös ihana Hugo 2 houkuttaa. Hugon bonuspeli on ihan sairaan hauska kun sieltä voi voittaa niin älyttömän paljon rahaa. Phoenix Sunista voitin kerran 1322e yhdellä pyöräytyksellä ja panos oli vaan 1 euroa. Sen jälkeen oon aina välillä testaillut sitä lisää. Suosittelen kuitenkin lukemaan Leo Vegas arvostelu ennen kuin aloitat. Siellä on vinkkejä miten saat esim. 1000 euroa pelirahaa ja 222 ilmaista pelikierrosta. Nämä hyödykkeet täytyy ehdottomasti ottaa talteen sillä voittomahdollisuudet kasvavat moninkertaisesti.
Leo Vegas aloituspaketti sisältää tosiaan 1000 euroa pelirahaa ja 222 ilmaiskierrosta. Lyhyesti sanottuna ainakin mun mielestä ihan tajuttoman hyvä tarjous. Sen saa kaikki uudet Suomalaiset pelaajat

Toinen ihan siisti kasino mistä itse tykkään on nimeltään Casumo. Seikkailukasinoksi itseään nimittävä paikka tosiaan tarjoaa satumaakartan jota seuraamalla pääsee erilaisten aarteiden luokse. Aarteet voivat vaihdella ilmaiskierroksista pelirahaan. Ilmaista pelirahaa siis. Casumo on todella suosittu Suomessa, ehkä juuri siksi koska sieltä voittaa todella isoja summia. Casumossa on aina pelejä joissa tarjolla on yli miljoonan euron voittoja. Siistiä on myös se, että pelkästään ilmaisen pelitilin avaamalla lunastat itsellesin 20 pelikierrosta. Näillä ilmaiskierroksilla voit siis pyöräyttää hedelmäpeliä 20 kertaa ja saat pitää jokaisen voitetun euron. Casumonkotiutus menee yleensä n 10 minuutissa jos otat rahat nettilompakkoon kuten Skrill. Pankkisiirroissa menee yleensä yksi pankkipäivä. Yksi Casumon parhaimpia puolia on se että sieltä on voitettu miljoonia euroja. Casumonantoisaan aloituspakkaukseen kuuluu 1200 euroa ekstra pelirahaa ja 200 ilmaista pelikierrosta. Itse lukaisin Casumo arvostelu tekstin jonka jälkeen päätin ottaa osaa huikeaan aloituspakettiin. Ekan tunnin pelillä onnistuin nappaamaan itselleni ihan hyvät vappurahat, 380e :)

Tiivistelmänä vielä suosikkikasinot ja suosikkipelit
1) LeoVegas josta sain 1000 euroa ja 222 ilmaiskierrosta. Plussana supernopeat kotiutukset ja jättimäinen pelivalikoima josta löytyy kaikki suosikkipelit ja isot voitot.
2) Casumo josta sain 1200 euroa ja 200 ilmaiskierrosta. Ensimmäiset 20 kierrosta kokonaan ilman oman rahan talletusta. Iso plussa myös seikkailtyylistä joka tekee pelaamisesta superjännittävää.
Laittakaa ihmeessä kommenttia kuinka paljon voitatte ja mitä aiotte ostaa voitoilla. Ootteko joskus ostanut jotain makeeta pelivoitoilla?






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rouva elämää

Pitkästä aikaa päädyin blogin pariin. Harmittaa hieman kun aina se kirjoittelu vaan unohtuu arjen keskellä. Lähestytään 4 kuukauden saldoa ...